keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

Scifiä nuorille

Päätin tehdä uudenlaisen kirjallisen "aluevaltauksen" ja laajentaa matkustamista paikkoihin ja ajankohtiin, jotka eivät välttämättä nykytiedon puitteissa ole edes mahdollisia. Siis tieteisseikkailujen maailmaan.

Maailmankaikkeuteemme ja maailmaan, jossa elämme, liittyy vielä paljon tiedettä ja myös tavallisia kansalaisia askarruttavia vastausta vailla olevia kysymyksiä ja ihmettelyn aiheita. Onko meidän maailmankaikkeutemme ainoa universumi? Onko muita maailmoja, muita maailmankaikkeuksia? Voiko tehdä aikamatkan toiseen maailmaan? Tulevatko hypernopeat kvanttitietokoneet tai robotit hallitsemaan ihmiskuntaa? Onko valon nopeus todella suurin mahdollinen nopeus? Olemmeko ainoat niin sanotut älylliset olennot maailmankaikkeudessa - tai maailmankaikkeuksissa? Mitä onkaan elämä?

Näitä asioita ovat mielenkiintoisella tavalla pohtineet ja niistä kirjoittaneet monet tunnetut tiedemiehet. Me suomalaiset tunnistamme niistä ongelmista ainakin Esko Valtaojan ja hänen upean kiehtovat teoksensa.

On tietysti myös paljon nuorille suunnattua tieteiskirjallisuutta - alkaen aina Jules Vernestä. Scifin eräs ongelma - jos se nyt ongelma onkaan - on se, että se tavallaan vanhenee tieteen edistysaskelten mukana. Jokin vanha tieteisseikkailun tenho muuttuu peräti jokapäiväiseksi asiaksi. Tai sitten se muuttuu muutoin vain täysin naurettavaksi nykynuorten tiedon valossa. Niinpä lienee paikallaan, että tieteiskirjallisuutta myös nuorille tulee vuosittain yhä lisää. Näin ehkä scifin jonkinlainen etumatka todelliseen tietoon säilyy kohtalaisena.

Scifi-sarjani aloitusteoksessa olen fiktiiviiseen tieteiskuvioon yhdistänyt jonkin verran ihmiskunnan historiasta todellistakin tietoa - tosin sekin tavallaan fiktiivisesti kuvattuna. Saa nähdä, millaisen vastaanoton tällainen kombinaatio tulee saamaan. En osaa itsekään arvioida, tuleeko tuo konsepti toistumaan sarjan myöhemmissä teoksissa, jotka ovat vasta aivan alustavan mietiskelyn piirissä.

Ajaton rajattomuus sarjan aloitusteoksena kuvaa hieman laajemminkin sitä tapahtumaympäristöä, johon tarkoitukseni on liittää myös sarjan myöhemmät osat. Sinänsä teokset eivät tule muodostamaan mitään kiinteää kokonaisuutta, vaan ovat itsenäisiä kirjoja, joita voi lukea toisistaan irrallisina, joskin päähenkilöinä tullee esiintymään samoja henkilöitä.

Ajaton rajattomuus on julkaistu vain e-kirjana ja se löytyy Elisan e-kirjapalvelusta. Edelleen toivon, että kirjastolaitos löytäisi toimivan ja myös muiden osapuolten - siis kirjoittajien ja kustantajien - kannalta hyväksyttävän ratkaisun, joka mahdollistaisi e-kirjojen saannin lukijoiden käyttöön myös kirjastojen kautta. Tällä hetkellä tilanne on suoraan sanottuna surkea ja ei-toimiva, koska kirjoittajat ja kustantajat eivät saa käytännöllisesti katsoen minkäänlaista korvausta e-kirjojen kirjastokäytöstä.

25.6.2014
Matti


tiistai 24. kesäkuuta 2014

Wikipedian sensuuri

Wikipedia on tietysti kaikille netinkäyttäjille tuttu ja hyödyllinen tietovarasto - vapaa tietosanakirja kuten se taitaa itseään tituleerata. Olen itse sitä lukemattomia kertoja käyttänyt ja muutamista kohteista sinne tietoakin lisännyt - lähinnä eräistä Lapin kohteista, joista kertomisen olen subjektiivisesti arvioinut olevan hyödyksi muille Lappiin suuntaaville. Ja olenpa jopa muutaman kerran osallistunut Wikipedian rahankeräykseenkin, jota poliisikin taisi pyöritellä hetken aikaa pöydällään. Tosin minun osuuteni oli määrältään vain symbolista.

Muutama päivä sitten törmäsin mielenkiintoiseen ilmiöön, jota en voi oikein muuksi nimitää kuin (Wikipedian) sensuuriksi. Mielestäni se oli varsin yllättävää ja outoa, kun Wikipedia on halunnut nimenomaan leimautua vapaaksi tiedonkanavaksi.

Eräs Wikipedian aktivisti, joka käytti komeaa Kielimiliisi-nimimerkkiä, toimi aivan nimimerkkinsä mukaisesti. Näillä tietyillä henkilöillä on eräänlainen omatekoinen oikeus valvoa, mitä Wikipediassa julkaistaan ja hyväksyä tai olla hyväksymättä tavallisten pulliaisten Wikipediaan lisäämiä tietoartikkeleita.

Minusta - vähäpätöisestä kirjailijaharrastelijasta - oli Wikipediassa lyhyt artikkeli, jossa minut kuvattiin nuortenkirjailijana ja lueteltiin julkaisemani nuortenkirjat, siinä vaiheessa yhteensä 16 kappaletta. Herra Kielimiliisi oli kuitenkin sitä mieltä, että moinen kirjailijantekele oli niin mitätön saavutuksiltaan, ettei sellaisesta sovi olla mainintaa Wikipediassa. Tärkein perustelu näytti olevan, että jos kirjailijasta ei ole kirjoitettu artikkelia Hesariin tai suunnilleen saman tasoiseen lehteen, niin henkilö ei ole kelvollinen Wikipediaan. Toinen kelpuutusvaihtoehto olisi ollut, että kirjojen julkaisijan tulisi olla WSOY tai Otava tai joku sen tapainen.

Mielenkiintoisia perusteluja. Tosi kielimiliisimäisiä. Mitään merkitystä arvioinnissa ei tietenkään ollut - eikä tosin voinut ollakaan - kirjojen sisällöllä tai muulla vastaavalla. Ei myöskään sillä seikalla, että kirjoittaja - siis minä - oli julkaissut verraten monta (nuorten)kirjaa. Kovinkaan moni nuortenkirjailija ei yllä samaan määrään. Mitään merkitystä ei myöskään ollut sillä, että (painettuina julkaistuja) kirjoja oli hankittu kymmeniin maan kirjastoihin. Suorastaan huvittavaa oli, että joku wikipedialainen esitti (- toivottavasti ei vakavana mielipiteenä), että mainitut kappaleet oli ilmeisesti lahjoitettu kirjastoille. Ei voi kuin hymähtää. Rohkenipa herra Kielimiliisi epäillä, että kirjojeni menekki rajoittui pelkästään niihin kappaleisiin, jotka hänen mukaansa mitä ilmeisimmin oli lahjoittanut lähipiirilleni. Voin tämän arvoisan epäilijän pettymykseksi todeta, että lahjoitukseni rajoittuvat kolmen lapseni perheisiin eikä heillekään ole tullut annettua edes jokaisesta julkaistusta kirjasta yhtäkään kappaletta. Ehkä Kielimiliisi myös osaisi kertoa, miksi viitsisin kirjoittaa ja kustantaa peräti 16 kirjaa kotiväelle jaettavaksi!

Joka tapauksessa lopputulos oli, että esittelyartikkelini poistettiin Wikipediasta. Varmaankin siinä säästyi levytilaa ja vapaan tietosanakirjan sisällöllinen arvostus samalla kasvoi.


No, tulipa koettua sekin häpeä, ettei ole vielä kelvollinen Wikipediaan nuortenkirjailija-tittelillä. Todennäköisesti käy niin, ettei tuo rima tule koskaan ylittymäänkään. Minähän en henkilökohtaisesti tuota lyhyttä esittelyartikkelia itsestäni kaipaa - tunnen itseni muutoinkin tyydyttävästi. Sen sijaan saattaisi parhaassa tapauksessa syntyä tilanne, jossa joku kirjaani lukeva nuori voisi haluta vilkaista, mikä mies tuo kirjoittaja oikein on ja mitä muuta hän kenties on julkaissut. Sellaisen tiedon välittämisessä Wikipedia olisi voinut olla paikallaan. Onneksi tuon saman tiedon saa toki muualta netistä - vaikkapa kustantajan sivuilta. Silti jään aidosti ihmettelemään sensurointia.

24.6.2014
Matti

tiistai 10. kesäkuuta 2014

Vaarallista rakkautta jumalten saarella

Kreetan matkoihin pohjautuen kirjoittelin Seikkailuja maailmalla -nuortenkirjasarjaani seitsemännen teoksen nimellä Vaarallista rakkautta jumalten saarella. Kreeta on niin kiehtova sekä karun kauniilta luonnoltaan että salaperäiseltä ja jopa julmalta mytologialtaan, että aivan kuin itsestään syntyivät kirjan aihe ja juoni.

Mahtavan Dikti-vuoriston luolassa syntyi antiikin mahtavin jumala Zeus. Hänen vanhempansa olivat titaaneja, jättiläisiä. Selviytyäkseen hengissä ja pelastaakseen samalla sisaruksensa Zeus joutui nousemaan isäänsä ja tätä tukevia titaaneja vastaan. Vuosien taistelu päättyi Zeuksen voittoon. Hän kohosi antiikin Kreikan pääjumalaksi ja asettautui asumaan Olympos-vuorelle.

Kreetan jumalaisessa miljöössä seuramatkalaiset elävät nykyhetkeään – rakastavat intohimoisesti ja joskus vihaavatkin tuhoisasti. Suomalaistyttö Elsa on seuramatkalla Kreetalla isovanhempiensa mukana. Heti matkan ensimmäisenä päivänä Elafónisin paratiisisaarella Elsa huomaa joutuneensa keskelle katkeraa kolmiodraamaa. Seurueen matka jatkuu Rethymnoniin ja Knossokseen, mutta intohimoinen lemmenleikki ei ota laantuakseen. Spinalongan saarella Elsa onnistuu estämään murhenäytelmän, mutta hänkään ei voi mitään sille, että matkan jatkuessa Zeus saa julmalla tavalla uhrinsa.

Tämä dekkari vie nuoren lukijan niin Kreetan mytologiaan kuin saaren tämän hetken kiinnostavimpiin matkailukohteisiin - Plakaan, Spinalongalle, Knossokseen, Elafonisille. Teoksen kuvaamat tapahtumapaikat ovat todellisia. Olen ne itse kolunnut ja kokenut. Sarjan aikaisempin kirjojen tapaan sisällytin kirjaan myös runsaasti värivalokuvia.

Kirjan päähenkilö - teini-ikäinen Elsa - on aikaisemmin seikkailut kahdessa sarjan teoksessa: Kuolema Kultaisessa Kolmiossa ja Hieroglyfien salaisuus. Kirja on julkaistu pelkästään e-kirjana, joten valitettavasti sitä ei kirjastoista vielä saa. Toivottavasti kirjastolaitos nopeasti onnistuu siirtymään sähköisen kirjan aikaan. Kirja on saatavissa Elisa Kirjan e-kirjapalvelusta

10.6.2014
Matti


torstai 5. kesäkuuta 2014

Kreeta - Lasithin tasanko ja Zeuksen luola

Jos majailee Iraklionin tai Hersonissoksen suunnalla ja käytettävissä on vuokra-auto, kannattanee yhtenä päivänä suunnata vuorten keskelle kätkeytyvälle Lasithin tasangolle ja pistäytyä samalla sen laidassa olevaan Zeus-jumalan syntymäluolaan. Rannikolta menee Lasithiin ainakin kaksi reittiä. Toiselle lähdetään Kastellin suuntaan, mutta muutaman kilometrin jälkeen Kastelliin menevältä tieltä erkaannutaan vasemmalle. Tämä Kastellin tiehän on se sama, jonka lyhyen sivutien päässä sijaitsee aikaisemmin mainitsemani RCI-kohde Village Heights Golf Resort. Tuo mainittu golf-kenttäkin on tien varressa heti sen alkupäässä. Toinen reitti Lasithiin lähtee Malian paikkeilta ja suuntautuu aluksi Mochoksen idylliseen vuoristokylään, joka on tunnettu erinomaista ruokaa tarjoavista tavernoistaan. Mochoksen kylän tie nousee heti päätiestä erkaannuttuaan varsin jyrkästi rantavuoristoon useita satoja metrejä. Näkymät tieltä rannikolle ja merelle ovat upeat, mutta pysähdyspaikkoja tien varteen ei valitettavasti ole tehty.

Nuo molemmat reitit yhtyvät myöhemmin ennen Ambeloksen solaa. Siellä tie käy noin tuhannen metrin korkeudella. Seutu on siis vuoristoista ja näkymät upeita. Ja siellä on mahdollisuus myös pysähtyä ihailemaan niin maisemia kuin kuuntelemaan vuorilla laiduntavien vuohien mäkätystä.

Vehreää vuoristoylänköä





Serpentiinitietä




Vuoristossa riittää vuohia




Ambeloksen solassa vuorenharjanteella on omituisia kivirakennelmia, joista sojottavat ulos karat kuin tykinpiiput. Kyse ei kuitenkaan ole tykkitorneista, vaikka ne siltä näyttävätkin. Rakennelmat ovat entisten tuulimyllyjen jäänteitä. Näissä tuulimyllyissä on jauhettu Lasithin tasangolla kasvatettua viljaa. Tuulimyllyt on tietysti rakennettu harjanteelle, jossa parhainten on riittänyt tuulivoimaa.

Ambeloksen solan tuulimyllyraunioita


Ambeloksen solasta tie laskeutuukin Lasithin tasangolle. Sen takana näkyvät korkean Dikti-vuoriston lumiset huiput.

Lasithin tasankoa ja sen taustalla Dikti-vuoriston lumihuippuja


Sen ympäri kiertää ajokelpoinen tie. Se läpäisee useita tasangon reunaman kyliä ja taajamia, joista osa on liikenteellisesti melko ahtaita. Varsinkin tasangon itäreunaman kylät. Jos tarkoitus on käydä vain Zeuksen luolalla eikä siis välttämättä kiertää tasankoa ympäri, niin suosittelen ajamaan vastapäivään Psihron kylään ja sitten sieltä takaisin rannikolle johtavan tien risteykseen. Näin välttää liikenteellisesti hankalimmat taajamat.

Lasithin tasanko on viljavaa seutua, sillä se jatkuvasti riittävästi kosteutta sulamisvesistä ympäristön vuorilta. Aikoinaan veden jakelusta tasangolla huolehtivat tuulimyllyt. Ne olivat rautarakenteisia, mutta niiden siivet olivat kangasta. Tuulimyllyjä oli peräti tuhansia. Nyt ne valitettavasti ovat lähes kaikki hävineet. Tukirakenteiden luurankoja vielä on nähtävissä. Tuulimyllyt on korvattu nykyaikaisilla sähköpumpuilla.

Zeus oli - kuten varmaan kaikki koulukirjoista muistavatkin - antiikin kreikkalaisten pääjumala. Mytologian mukaan Zeus syntyi Kreetalla titaanien - siis jättiläisten - Rhean ja Kronoksen perheeseen. Zeus joutui taistelemaan myös isäänsä ja muita titaaneja vastaan. Jätän tuon tarinan kuitenkin tässä tarkemmin kertomatta. Taistelun voitettuaan Zeus asettui asumaan manner-Kreikkaan Olympus-vuorelle muiden jumalien kanssa.

Dikti-vuoriston juurella lähellä Psihron kylää sijaitsee luola, joka kuvataan Zeuksen syntymäluolaksi. Lasithin tasankoa kiertävältä tieltä kääntyy Psihron kylässä luolareitille vievä pienehkö sivutie, jonka risteys on merkitty viitalla. Tien päästä löytyy pysäköintialue. Siitä lähtee kivetty polku luolalle. Polku on varsin helppokulkuinen eikä kovinkaan rasittava edes vanhemmalle ihmiselle. Kävelymatka luolalle vie noin 15-20 minuuttia. On mahdollista vuokrata myös aasitaksi, jos haluaa aasin selässä keikutella.

Psihron kylässä Zeuksen luolalle vie kivetty hyvä polku


Ylhäällä on lippukoju. Eläkeikäiset EU-kansalaiset saavat jopa alennusta, mutta ei lippu muutoinkaan paljon maksa. Luola on jyrkästi alaspäin viettävä, joten luolassa kierros tapahtuu porrasreittiä myöten. Luola on tippukiviluola ja verraten kostea ja hieman synkähkökin. Varmaankin juuri sellainen, jossa jättiläiset muinoin asustelivat.

Zeuksen luolan suu johdattelee vuoren uumeniin





Zeuksen luola on tippukiviluola



5.6.2014
Matti

keskiviikko 4. kesäkuuta 2014

Knossos - Kreeta

Euroopan ensimmäinen korkeakulttuuri kukoisti siis Kreetalla ja tunnetaan minolaisena kulttuurina. Sen tunnetuin ja merkittävin keskittymä oli Knossos, jossa sijaitsi suuri hallintopalatsi, siis sen ajan kuninkaanlinna. Knossoksen palatsin rauniot sijaitsevat vain noin 5-6 kilometrin päässä nykyisestä Iraklionista (tai Heraklionista kuten nimi myös kirjoitetaan).

Knossoksen palatsin rauniot ovat Kreetan ehdottomasti tärkein kulttuurihistoriallinen matkailukohde. Esineistöähän raunioalueella ei juurikaan ole. Sitä nähdäkseen on syytä vierailla Iraklionin arkeologisessa museossa.

Knossos - Kreeta


Knossoksen kaivaukset tapahtuivat englantilaisen arkeologin Sir Arthur Evansin johdolla. Ansioistaan hänet siis aateloitiin. Evansin rintapysti on myös Knossoksen sisäänmenoreitin varrella.

Knossos - arkeologi Sir Arthur Evans


Jos turisti liikkuu vuokra-autolla, niin Knossokseen on melko helppo mennä. Kreetan pohjoisrannikon päätieltä - niin sanotulta moottoritieltä - erkanee Iraklionin kohdalla tie kohti Knossosta. Tie menee muutaman kilometrin matkan läpi Iraklionin esikaupunkialueen. Reitti on suora, mutta tietysti hieman ruuhkainen. Kun esikaupungin asuinkorttelit loppuvat ja alkaa maalaismaisema, saavutaankin jo Knossokseen. Kaupungista päin tultaessa tien oikealla puolella on pari tavernaa ja rihkamamyymälöitä, vasemmalla puolella Knossoksen pysäköintialueet ja sisäänmenoportti. Sesonkiaikana alue lienee ruuhkainen, mutta huhtikuun alussa se oli lähes tyhjä turisteista.

Knossoksessa  on joitakin yksityiskohtia ikään kuin esimerkin vuoksi restauroitu. Niistä saa jonkinlaisen mielikuvan siitä, millainen palatsi kenties on aikoinaan ollut. Pääosin Knossos on kuitenkin raunioina, joten on hyvä etukäteen perehtyä paikan historiaan, että saa käynnistä irti enemmän. Jos on seuramatkalla, niin opas tietysti osaa kertoa asiat.

Knossoksen palatsi - Kreeta



Knossos - Kreeta




Knossoksen seudulla on ollut asutusta jo peräti noin 7000 vuotta eaa, siis kivikaudella. Knossoksen palatsiaika lienee alkanut noin 1700 eaa minolaisen kulttuurin valtakautena. Siis puolivuosituhatta aikaisemmin kuin Egyptissä hallitsi suurfaarao Ramses II ja noin 300 vuotta aikaisemmin kuin Egyptissä oli teinifaarao Tutankhamon, joka hautansa ansiosta jäi historiaan. Kreeta ja Knossos ovat siis todella vanhaa kulttuurihistoriaa.

Knossoksen palatsin tunnettuja seinämaalauksia ovat härkähyppyä kuvaava maalaus ja delfiinimaalaus. Ne ovat nähtävinä raunioalueella. Härkähän oli minolaisen kulttuurin merkittävin eläinhahmo. Kuningas Minos rakennutti Minotauros-oliolle labyrintin ja sulki sen sinne. Minotauros oli puoliksi härkä ja puoliksi ihmishahmo. Mytologian mukaan Minotaurokselle oli annettava ihmisuhreja. Minolaisen kulttuurin taitolajeihin kuului härkähyppy eli volttimainen hyppy yli hyökkäävän härän. Sitä kuvaa Knossoksen seinämaalaus.

Knossos - härkähyppy - minolainen kulttuuri





Knossoksen palatsi - delfiinimaalaus



Knossoksen palatsi oli tiettävästi 5-kerroksinen ja käsitti peräti 1300 huonetta. Palatsin raunioiden kenties tunnetuin huone on ns. valtaistuinsali. Huone on sen verran vaatimaton, että nimitys on hieman yliampuva. Tosin huone varmaankin aikoinaan oli nimensä väärti.

Knossos - valtaistuinsali


Palatsissa oli tietysti myös varastohuoneita, koska palatsi oli toki myös asuinpaikka. Viljan, viinin ja oliiviöljyn varastointiin käytettiin suurikokoisia ruukkuja. Niitä on edelleen ihailtavissa Knossoksessa.

Knossoksen palatsi - saviruukut


Lopuksi vielä eräs vinkki: Jos haluat käydä Iraklionissa - vaikkapa arkeologisessa museossa -, mutta olet majoittuneena muualla ja liikut vuokra-autolla, niin ehdotan, että ajat ensin aamulla Knossokseen, tutustus raunioalueeseen, jätät sitten autosi sinne parkkiin ja käyt Knossoksesta käsin bussilla Iraklionissa. Miksi niin? Siksi, että vuokra-autolla menemistä Iraklionin hulluun liikennesirkukseen voi suositella vain kylmähermoisille ja tavanomaista taitavammille kuskeille. Knossoksesta menee suunnilleen puolen tunnin välein busseja suoraan Iraklionin keskustaan. Pysäkki on esimerkiksi juuri arkeologisen museon aukiolla - ja päätepysäkki sataman kupeessa, josta sieltäkään ei ole kuin kymmenen minuutin kävely ydinkeskustaan. Bussipysäkki on Knossoksen pääportista noin 50 metriä kaupungin suuntaan tien varressa - ja paluupysäkki vastapäätä tavernojen kupeessa. Maksaa voi bussinkuljettajalle. Hinta taisi olla 2 euroa per nenä yhteen suuntaan. Kaupungista päin voi halutessaan ostaa automaatista lipun etukäteen, jolloin hinta taisi olla 1,50 euroa. Kuuden kilometrin matkahan ei kestä kuin ehkä noin 15-20 minuuttia. Ainakaan huhtikuun alussa Knossoksessa ei peritty mitään pysäköintimaksuja. Todella joustava, turvallinen ja edullinen tapa käydä Iraklionin keskustassa.

4.6.2014
Matti